[ti:Korttitalo vaan] [ar:Marjorie] Tahdoin taikka en, tyhja:lta: nyt tuntuu. Muistella vain voin, mita: kerran koin. Peli ohi on, kortit lyo:ty po:yta:a:n, onnen oudot lait; ta:yden ka:den sait. Kai korttitalo vaan, se sortui aikanaan, kun joku puhaltaa, niin se hajoaa. Sylis la:mpima:a:n kerran pa:a:ni painoin. Aina jotain ja:a:, kukaan menetta:a: ei voi muistojaan, ne ma: saan nyt kantaa. Sua unohtaa en voi milloinkaan. Kai korttitalo vaan, se sortui aikanaan. Kun joku puhaltaa, niin se hajoaa. A:sken katsoin niin silmiis ja:a:ta:viin. Se katse kohdalleen osui syda:meen. Suuteleeko ha:n sua niin kuin ma: tein? Muistuttaako mua, kun ha:n kutsuu sua? Ja niin toisinaan luokses yha: kaipaan, tieda:t itsekin, sua rakastin. Nyt kaksi tahoillaan on ehka: pahoillaan. Mutta mita: teen, tieto hyo:dytta:a:. Peli jatkukoon, ma: siita: poissa oon, ne pelin sa:a:nno:t lie; yksi kaiken vie. Sali tyhjenee ja valot pian sammuu. Ja nyt ymma:rra:n jo paljon enemma:n; kortein avoimin ei voi ta:a:lla: voittaa. Sen myo:s tajusin, etta: rakensin korttitalon vaan, korttitalon vaan.